Pelastiko iso torvikone koko yrityksen 90-luvulla?
Virte-Metallin kaltaisessa yrityksessä kaikenkarvaiset pellintaivutuskoneet, profilointilinjat, prässit, robottisolut ja mitä eksoottisimman näköiset työkalut ovat monin tavoin “firman sydän”. Koneita on Virten kaltaisissa firmoissa aina paljon, meilläkin useita kymmeniä. Kaikki eivät tokikaan ole käytössä päivittäin, eivät edes joka kuukausi. Monet koneet ovat vanhoja, jopa 50-60 luvulta. Iso osa on itse tehtyjä ja ideoituja. Varsinkaan alkuaikoina uusien koneiden hankinnasta ei voinut haaveillakaan. Koneita haalittiin konkurssipesistä, ostettiin huutokaupoista ja trokareilta sekä kasattiin kokonaan itse. Koneenrakennustaito oli pienen ja köyhän firman kehittämisen edellytys 80-90 -luvuilla. Noihin aikoihin koneenrakennuksesta vastasi yksi mies, enoni Mikko Konttinen, mutta siinä määrin uskomattomiin asioihin hän pystyi, että palaan hänen tekemisiinsä varmasti myöhemmin.
Yrityksemme historian kannalta yksi merkittävimmistä koneistamme on epäilemättä “iso torvikone”. 80-luvulla suomalaisessa peltimaailmassa vaikutti persoona nimeltä Jorma Orrenmaa, pohjanmaalainen yrittäjä, joka teki useita koneenhankintamatkoja ameriikkaan. Jorma osteli vanhoja, käytöstä poistettuja ränni- ja peltikoneita ison veden takaa, rahtasi ne kontteihin ja toi Suomeen, missä Jorma myi koneet eteenpäin. Tällä toiminnalla oli merkitystä koko suomalaisen ränni- ja peltibisneksen koneistamisessa ja kehittämisessä perinteisestä pajavasarameiningistä teolliseksi tuotannoksi.
Isoisäni Helge Virtanen oli jo vuonna 1966 tai 67 ostanut mutkakoneen, jolla suoraan syöksytorveen saatiin rypytettyä mutkia. Varsinaiset suorat torvet tehtiin kuitenkin yhä mankelilla veivaten. Isäni Lasse näki, että isolle torvelle olisi markkinoilla kysyntää, jos vain jostain saisi koneen, joka torvea tekisi. Niinpä Lasse tilasi 1991 uutta hankintamatkaa suunnittelevalta Jormalta ison 125 mm syöksytorvikoneen. Jorma sellaisen sitten löysikin ja toimitti Suomeen ja Virtelle. Mielellään ei Jorma niin hyvästä koneesta luopunut, mutta luopui kuitenkin, kun kerran ”sovittu oli”. Jorma vielä myöhemmin harmitteli, että meni koneen isälleni myymään. Jopa Jorman pojat harmittelivat asiaa minulle vielä parikymmentä vuotta myöhemmin, kun viimeisen kerran teimme konekauppaa.
Isoa torvikonetta ei ollut kenelläkään muulla Suomessa. Lähes 20 vuotta Virtellä oli “monopoli” näiden isojen syöksytorvien valmistukseen. Käsin toki kuka tahansa hommansa taitava peltiseppä saattoi tehdä halkaisijaltaan minkäkokoista torvea tahansa, mutta valmistuskustannukset olivat käsin paukuttaen helposti kymmenkertaiset, eikä laatu vastannut koneella tehtyä. 90-luvun lamavuosina meillä oli asiakkaana käytännössä kaikki Suomen isot firmat, Rautaruukki ja Nesco merkittävimpinä. Isoa torvea valmistettiin paitsi Suomeen, myös avautuville ja kasvaville Venäjän markkinoille. Nescon Vesivek-ketju vastasi noihin aikoihin isosta osasta kotimaista halli- ja kerrostalorakentamista, johon isoa torvea valmistettiin kymmeniä tai satoja kilometrejä. Kate oli hyvä, koska kilpailua ei ollut.
Isot, laadukkaat syöksytorvet ovat yhä sellainen tavaramerkki, josta moni alan mies Virten tuntee. Valmistajia tänä päivänä on toki jo muitakin, kuten Nesco ja Piristeel, eikä kulta-aika tuon 50-luvun sotaratsun kohdalla koskaan enää palaa, mutta hienosti tuo yhä meitä palvelee – hän on nopea ja luotettava, laadukasta torvea puskeva kone.
Pelastiko iso torvikone siis Virten 90-luvulla? Kysyin asiaa isältäni Lasselta.
– Kyllä sillä todella iso merkitys oli, se on selvä. Kyllä sitä torvea paljon tehtiin ja hyvän katteen siitä sai, mutta ei se niin yksipuolista ollut, Lasse mietti.
Lopuksi vielä kuvakavalkaadi firman vanhemman sukupolven sotaratsuista. Suurin osa näistä koneista ei ole enää käytössäkään ja kuvat on kaivettu arkistojen kätköistä 10-15 vuoden takaa. Mukana myös firman ensimmäinen kone, Rima Universal kourukone.
