Miksi Virten kaltaisia firmoja on yhä olemassa?
Sarjassamme omituisimpia kysymyksiä, joita minulta on työhaastattelutilanteessa kysytty, on ollut: “Miten on mahdollista, että Ruukki ei ole tappanut teitä jo kauan sitten?” Erittäin hyvä kysymys!
Virte-Metalli oy myy vuodessa n. 250 000 m2 kattopeltiä, eli karkeasti arvioiden noin kaksi tuhatta omakotitaloa, mökkiä, vajaa ja hallia saa vuosittain meiltä katon. Näistä noin 90 % sijaitsee sadan kilometrin päässä Turusta, jossa tuotantotilammekin sijaitsevat. Kattopeltivalmistajana olemme keskisuuri yritys, varmasti kymmenen suurimman suomalaisen joukossa, mutta teollisen valmistamisen yksiköksi olemme tietysti mitättömän pieni globaalissa maailmassa, jossa suuri osa teollisista tuotteista saapuu laivalasteittain Kiinasta ja muista maailman halpatuotantomaista.
Suomenniemi on itse asiassa täynnä Virten kaltaisia paikallisia kattovalmistajia. Turusta katsoen Porissa on omansa, samoin Sastamalassa, Tampereella parikin, Mustiossa ja Lopellakin on. Salossa on omansa kuten on Somerollakin. Helsingistäkin löytyy tietysti omansa ja Lahden suunnalla on useampiakin. Valtakunnallisia toimittajia on vain kourallinen.
Suurin syy paikallisten kattopeltivalmistajien elinvoimaan on kattopellin hankala kuljetettavuus. Tilaukset tehdään määrämittaisina katon mittojen mukaan ja toimitetaan asiakkaan pihalle. Arvoltaan kuljetukset ovat pieniä, eikä jalostusaste ole kovinkaan korkea. Isojen tehtaiden skaalaedut, kuten tehokkaammat koneet ja paremmat ostosopimukset eivät yksinkertaisesti riitä kilpailussa halvempia rahtikustannuksia vastaan. Pienempi paikallinen toimittaja on myös usein ketterämpi ja joustavampi, pystyen siten nopeampiin toimituksiin. Siten pienikin talousalue riittää elättämään pienen paikallisen kattopeltivalmistajan. Kattopeltikoneetkaan eivät ole kovin kalliita, joten melko pienillä investoinneilla pystyy hankkimaan riittävän konekannan.
Aina kattopeltivalmistajien ja peltitukkureiden asema ei ole ollut yhtä ruusuinen. 90-luvulla Rautaruukki osti pois monia pienempiä valmistajia ja ajoi toiset lopettamaan. Toiminta oli siinä määrin aggressiivista, että lakituvassakin tätä toimintaa selviteltiin. Rautaruukki valmisti pellin, josta kattoprofiloitsijat valmistivat kattopeltiä. Suurin kattopeltivalmistaja oli kuitenkin Rautaruukki itse. Moni koki tästä syntyvän merkittävää, osin epäreiluakin kilpailuetua. Tilanne alkoi helpottua 90-luvun puolivälin paikkeilla, kun ruotsalainen kattopeltivalmistaja SSAB alkoi tuoda Suomen markkinoille omia tuotteitaan. Vuonna 1999 tilanne oli sellainen, että Virtekin oli pakotettu hyppäämään SSAB:n kelkkaan. Näin teki noihin aikoihin moni muukin terästukkuri ja valmistaja.
Sakari Tammisen Rautaruukki pyrki vielä kokonaisvaltaisempaan otteseen markkinoilla 2003 alkaen, kun Rautaruukki tuli myös asennusmarkkinoille. Tavoite oli yksinkertaisesti se, että Raahen masuuneista teräs kulkisi valssien ja maalauslinjojen kautta kaikkien suomalaisten katoille oman organisaation kautta. Olihan se kunnianhimoinen strategia, mutta varsinkin asennusmarkkinoiden valtaaminen oli liian suuri pala haukattavaksi. Yhä useampia alan yrityksiä siirtyi käyttämään SSAB:n tuotteita.
Vuonna 2014 SSAB hankki Rautaruukin osakkeet ja yritykset fuusioituivat. Tämän fuusion seurauksena Virte-Metallikin palasi käyttämään Suomessa valmistettua terästä. Sinänsä fuusio ei muuttanut kauheasti tilannetta markkinoilla, SSAB-Ruukin tehtaat ovat yhä Suomen suurin kattopeltivalmistaja, mutta paikallisten valmistajien rooli on merkittävämpi kuin koskaan. Nykyään rinnakkaiselo on kuitenkin melko sujuvaa ja paikalliset valmistajat ovat ensisijaisesti SSAB:n asiakkaita ja vasta toissijaisesti SSAB:n oman kattopeltiyksikön Ruukki RC:n kilpailijoita.
Yksi syy siihen, että suomalaisten kattopellit valmistetaan suomalaisesta teräksestä ja jalostetaan suomalaisiksi peltikatoiksi, on varmasti myös se, että suomalaisten (ja ruotsalaisten) valmistama väripintainen teräs on yksinkertaisesti maailman parasta. Montaa keskieurooppalaista, korealaista ja kiinalaista peltiä mekin olemme vuosien saatossa kokeilleet, eikä parhaasta ole mitään epäilystä. Tasalaatuisuudessa, pinnoitteiden kestävyydessä ja kaikessa muussakin SSAB-Ruukin tuotteet ovat maailman parhaita ja erityisesti pohjolan vaativiin olosuhteisiin kehitettyjä.
Miksi siis Rautaruukki ei ole meitä kauan aikaa sitten “tappanut”? Vastaus on, että aikanaan se ei siihen pystynyt, vaikka varmasti pyrkimystäkin siihen oli. Kunhan keinot ovat reilut, moinen toiminta on luonnollinen osa markkinataloutta. Bisneksen paikallisuus ja kilpailevien raaka-aineiden saatavuus varmasti ensisijaisesti pelastivat meidät. Nykyään, vaikka olemmekin yhä sekä yhteistyökumppaneita että kilpailijoita, meillä on molemmilla omat ekologiset lokeromme ja yhteiselo rinnakkain sujuu kuin “Citymarketin kauppiaan ja hänen parkkipaikallaan pysäköineen nakkikioskin” toinen toisiaan täydentävät bisnekset. Lainaus on enoni Konttisen Mikon kuolematon vertaus 90-luvulta, jolloin se Citymarketin kauppias halusi siitä nakkikioskista kaikin keinoin eroon.